Keittiön valaisimet
Keittiön valaisimet – pienestä suurta
Pohditko keittiön valaistusta, pieniä viimeisteleviä yksityiskohtia tai suurempia linjoja? Onpa mielessäsi uudiskohde, kokonaisvaltainen remppa tai pieni päivitys kodin sydämeen, meillä on sinulle ratkaisu! Keittiön valaisimet ovat yksi tarpeellisimmista hankinnoista, sillä niiden loisteessa hoituvat päivittäiset tärkeät rutiinit: ruokatankkauksien lisäksi tilassa hoituu arkisten kuulumisten vaihtaminen. Viikonloppuisin nautitaan brunssista ja valmistellaan päivällistä ystävien kesken.
Kolme kovaa
Panosta keittiössä valaisimiin ja niiden avulla luotavaan kerrokselliseen valaistukseen. Kun valoa on riittävästi yleiseen kirkkauteen ja yhtä lailla työskentelyn tarpeisiin, kohdistetusti korostamaan huoneen parhaita puolia. Pääset pitkälle, kun muistat kolme pääkohtaa:
- Tasainen yleisvalo auttaa suunnistamaan tilassa ja hahmottamaan lattiat ja seinät. Sen avulla tiedät, missä keittiön kalusteet ovat ja miten ne sijoittuvat suhteessa kokonaisuuteen.
- Kirkas työvalaistus johdattaa parempaan lopputulokseen ja helpompaan arkeen. Ruoanlaitto ja siivous sujuvat helpommin, kun keittiön välitila ja saareke saavat osakseen riittävästi valoa.
- Harkitusti sijoitetuilla, kauniin korumaisilla valaisimilla nostat esiin sisustuksen yksityiskohtia tai arkkitehtonisia piirteitä. Mieti siis, minne haluat suunnata katseet ja tee oman mielesi mukaan!
Keittiössä aamulla, keittiössä illalla
On hyvä kiinnittää huomiota myös siihen, milloin keittiössä oleillaan. Aamun varhaiset hetket, illan tummuneet tunnit ja päivän tärkeät tehtävät – kaikkiin tilanteisiin sopiva valaistus on helposti muokkautuva ja muunneltavissa. Useilla eri valonlähteillä takaat tämän toki, mutta tutustumisen arvoisia tuttavuuksia ovat päivittäisiä valokylpyjä tarjoava, sulavalinjainen kirkasvalolaite Candeo sekä tietenkin sen pikkusisar Candeo Air, joista kumpikin on helposti kattoon ripustettava. Candeo-kirkasvalolaitteet toimivat hyvinvointia tukevina, lääkinnällisinä hoitolaitteina korvaten pimeänä vuodenaikana puuttuvan auringonvalon. Ne ovat samalla myös tyylikkäitä riippuvalaisimia jokapäiväiseen käyttöön – valaistustilaa vaihdat helposti keinukytkimellä.
Anna mennä
Jokainen koti on omanlaisensa, uniikkeihin ratkaisuihin voi silloin huoletta panostaa. Yleiset säännöt ovat kuin hyvät neuvot: aina kannattaa kuunnella ja poimia parhaat talteen, oppeja soveltamalla saa itselle sopivaa. Ole rohkea omalla tavallasi, suosi keittiön valaistuksessa runsaan näyttävää, selkeän minimalistista – tai jotain niiden väliltä.
Keittiön keskipiste on useimmiten ruokapöytä, jonka koko kannattaa huomioida valaisinvalinnassa. Pienen pyöreän pöydän päälle asettuu luontevasti yksittäinen riippuvalaisin, kun taas kookkaamman ja pitkänomaisen kumppaniksi on hyvä asetella valaisinjono tai -ryhmä. Tässäkin voit leikitellä juuri sillä fiiliksellä, mikä tuntuu kutkuttelevan omia sisustusmakuhermojasi: sommittele näyttävä värien ja muotojen sinfonia, pitäydy selkeän yksinkertaisessa linjakkuudessa tai yhdistä elementteihin ripaus rentoa retroutta.
Meillä kotona
Minkä parissa vietät aikaa keittiössäsi – panostatko kokkaukseen, onko tila kodin monitoimikeskus vai kenties arkiolohuone. Kaikki käyttötarkoitukset on hyvä muistaa myös valaistuksen näkökulmasta ja suunnitella keittiön valaistus joustavaksi, muuntuvaksi ja sopeutuvaksi.
Keittiön yleisvalaistuksen järjestäminen voi vaikuttaa ratkaisevasti koko tilaan, ja siksi siihen tulee kiinnittää huomiota kaiken pohjana. Mainiona lähtökohtana on, ettei missään kohtaa tarvitse siristellä, ja sen suhteen olet parhaassa seurassa! Innoluxin hyvän valon filosofiaan kuuluu sitoutuminen työhön valon tasaisen jakautumisen sekä häikäisemättömyyden puolesta. Verkkokaupassamme teet siis vain oikeita valintoja.
Välitila nousee kattoon asti, kun valitset keittiön säilytysratkaisun ilman yläkaappeja – kokonaan tai osittain. Seinävalaisimet viimeistelevänä yksityiskohtana tarjoaa tällöin herkullisia mahdollisuuksia. Keittiön valaisimina niiden elegantti olemus tarjoaa kohdistuvan valon lisäksi elämyksellisen ilmeen.
Huomioi ripustuskorkeus
Valitse nappikoko – keittiön valaisimen tulee istua kokonaisuuteen, mikä se ikinä kodissasi onkin: näyttävä, pienieleinen tai jotain siltä väliltä. Suurikokoinen valaisin kiinnittää takuulla huomion ja pysäyttää silmien vaeltelun, pienikokoisempi kuiskailee katseita puoleensa hienovireisemmin. Kompaktimpi koko antaa detaljimaisen, harkitun vaikutelman siinä missä isompi hallitsee tilaa antaumuksella.
Yhtä lailla keskeinen lopputuloksen kannalta on riippuvalaisimen ripustuskorkeus, jota muuttamalla vaikutat sekä käytettävyyteen että tunnelmaan. Ruokapöydän yläpuolella on luontevaa laskea valonlähdettä alemmas, jolloin asiaa on pohdittava viihtyvyyden nimissä. Oikean paikan löydät istahtamalla alas ja huomioimalla, että näet vaivatta sekä pöydän antimet että illalliskumppanisi.