Makuuhuoneen valaisimet
Makuuhuoneen valaisimet – löydä se oikea
Loistetta on oltava tarpeeksi, ja sen on löydettävä tiensä oikeisiin kohtiin. Makuuhuoneen valaisimien avainsanoja ovat vaivattomuus, kohdistaminen ja vaihtelu – hyvässä kombinaatiossa on joustavasti mahdollisuus näihin kaikkiin.
Millaiset valaisimet makuuhuoneeseen tulisi valita, jotta kokonaisuudesta tulee onnistunut tunnelmasta toiseen ja tilasta tulee toimiva kaikkina vuorokaudenaikoina? Riittävän valaistuksen tulee aina olla monipuolisesti säädettävissä ja muokattavissa. Sopeutuminen eri sesonkeihin on pohjoisella pallonpuoliskolla keskeinen seikka myös makuuhuoneen valaisimia valittaessa. Hyvä valo ratkaisee monta arjen pulmaa ja tuottaa hurmaavaa humua myös juhlahetkiin.
Armas aamu on hyvän päivän avain
Heräämisen taikasanat ovat riittävä päivänvalo, joka luontaisesti kutsuu avaamaan silmät ja tarttumaan uuteen aamuun. Talvella puuttuvan päivänvalon korvaa parhaiten kirkasvalo ja suurimman hyödyn terveysvaikutuksista saa päivän ensi tunteina. Kokeile sijoittaa yöpöydällesi pienikokoinen, helposti säädettävä kirkasvalolaite, joka toimii hyvinvointia tukevana kumppanina aamun koittaessa, antaen samalla mahdollisuuden myös vaihtaa valon tehoa ja väriä pehmeämmiksi.
Aamurutiineihin makuuhuoneen valaisimilta tarvitaan skarppia kirkkautta, joka auttaa päivän haasteisiin valmistautumisessa. Riittävä yleisvalaistus takaa sujuvan liikkeellelähdön: kun päällepantavan löytäminen onnistuu vaivatta ja muitakaan tarvikkeita ei tarvitse etsiä käsikopelolla, tavoite on täytetty. Kattoon kiinnitettävä pelkistetty plafondi tai sopivan laajan valokehän omaava riippuvalaisin ovat parhaimpia vastauksia makuuhuoneen valaisimiksi tasaisen valaistuksen saavuttamiseen.
Illan tullen riittävän lempeää
Tartutko iltaisin kirjaan – huomioi silloin, että sänkysi vierellä on riittävä kohdevalaistus. Lopulta höyhensaarille siirryttäessä tilan pehmeä valaistus johdattaa kohti nukahtamista. Helposti siirreltävät pöytävalaisimet ovat sekä nautinnollisen kauniita – myös sammutettuina – että häikäisemättömän valaistuksen antavia varmoja suorittajia makuuhuoneen valaisimina.
Lempeän tunnelman takaa epäsuora valaistus, jossa valo kulkee heijastavan pinnan kautta laskeutuen pehmeästi varsinaiseen kohteeseen. Seinävalaisimet toimivat suuntauksensa ansiosta sekä suoran että epäsuoran makuuhuoneen valaistuksen tuottajina – valitse tyyliisi sopiva yksilö, jolla on kaipaamasi ominaisuudet.
Tyylistä tinkimättä
Ehkä valitset samaan tilaan useamman uniikin yksilön tarkalla sisustussilmälläsi tai turvaudut saman tuoteperheen takuulla soinnukkaisiin sisaruksiin riippu-, pöytä- ja lattiamalleissa. Olipa persoonallinen otteesi kotisi punainen lanka tai päätät pitäytyä kotimaisten muotoilijoidemme tarkkaan harkitussa kokonaisuudessa, löydät laajasta valikoimastamme varmasti sen oikean!
Kiinnitä huomiosi omiin yksilöllisiin tarpeisiisi ja hanki täydelliset makuuhuoneen valaisimet, jotka palvelevat vuosien ajan. Kokeile myös rohkeasti ripustaa makuuhuoneeseesi useampi rippuvalaisin joko näyttävästi ryhmässä tai erilaisia kohdevalaistustarpeita palvelemaan, esimerkiksi pöytätilaa säästäen sängyn viereen, työpisteen tehotarpeisiin tai pukeutumistilaa täydentämään. Kokonaisuuden voi koota halunsa mukaan myös useammasta erilaisesta yksilöstä, ripustamalla rytmikkäästi ryhmään tai sijoittamalla sopivin etäisyyksin esteettiseen vuoropuheluun.
Värilämpötilalla on väliä
Myös makuuhuoneen valaisimia valikoidessa värilämpötilalla on merkitystä, sitä säätämällä voidaan päästä hyvinkin erilaisiin lopputuloksiin – tunnethan jo värilämpötilasta kertovan kelvinasteikon? Suurempi luku viittaa kylmään, sinertävään sävypäähän ja pienempi numero lämpimämpään, keltaiseen valon väriin. Yleisvalona toimii parhaiten viileä, puhtaan valkoinen sävy, joka yli 5000 K lämpötilassa luo onnistuneimmin vaikutelmaa päivänvalosta. Hehkulamppumaisen pehmeää, noin 2700 kelvinin lämmintä sävyä kaivataan tavallisesti illan niihin hetkiin, jolloin on jo aika orientoitua levolle laskeutumiseen.
Eri vuorokaudenajat ja käyttötarkoitukset huomioimalla luodaan optimaalinen yhdistelmä, joka myötäilee vireystilaa sekä tarjoaa oikeanlaista valaistusta hetkestä riippumatta. Nappivalinta voi olla sekä värilämpötilaltaan simppelisti säätyvä, kameleonttimainen kirkasvalolaite että useamman valaisinyksilön erilaisten valonlähteiden reipas runsaus, joilla vaihdat valintaasi kytkintä napsauttamalla.
Hoitavaa hyvinvointia
Löytyykö makuuhuoneestasi myös hyvinvointiin keskittynyt tarpeisto, kuntoilu- tai kauneudenhoitokulmalla? Täydennä tarjontaa laadukkaalla punavalolaitteella, jonka avulla esimerkiksi nopeutat palautumista ja kohennat ihon kuntoa. Valitse tarpeisiisi sopiva yksilö laajasta valikoimastamme ja nauti punavalon hyödyistä taskukokoisen tehopakkauksen, pöydälle sijoitettavan peruspuurtajan tai notkeajalkaisen kumppanin, tai maksimikokoisen koko kehon vankan hoitokumppanin kanssa.


Epic bright light


Rondo Air


Triple plafond 600


Amanda 690


Triple pendant 400

