Kirkasvalolamppu – milloin kirkasvalon käyttö kannattaa aloittaa?

Kirkasvalolamppu – milloin kirkasvalon käyttö kannattaa aloittaa?


 

Kirkasvalolamppu kannattaa ottaa käyttöön heti syksyllä, kun huomaat, ettei päiväaikainen luonnonvalo riitä pitämään sinua yhtä virkeänä kuin kesällä. Käyttö kannattaa aloittaa mieluummin ennaltaehkäisevästi, ennen kuin varsinaiset kaamosoireet pääsevät yllättämään.

Voit kuitenkin aloittaa kirkasvalohoidon milloin vain talven aikana. Jos kaamosoireesi ovat ehtineet jo alkaa, huomaat piristyväsi muutamassa viikossa, kun käytät kirkasvalolamppua suositusten mukaisesti.

Tutustu kirkasvaloihin>>

Mikä ihmeen kirkasvalolamppu?

Kirkasvalolamppu tarjoaa tutkitusti tehokasta hyötyä kaamosoireita vastaan vuoden pimeimpinä kuukausina.

Pohjoismaissa valoisan ajan lyhenemisen huomaa jo elokuussa, mutta viimeistään syys-lokakuussa pimeys iskee kunnolla päälle. Oletko sinä yksi niistä, joille loppusyksy räntäsateineen on yksi vuoden haastavimmista ajoista? Aamuisin voi olla vaikea saada itseään kunnolla hereille, motivaatio on hakusessa ja kevät tuntuu olevan valovuosien päässä.

Mikäli et voi karata syksyn ja talven ajaksi etelän lämpöön auringon hellittäväksi, voit tuoda elämäniloa ja virtaa lisäävää valoa sisälle – kirkasvalolampulla! Takaamme, että tulet huomaamaan eron energiatasoissasi.

Mikä tahansa kirkas valaisin ei ole tehokas ratkaisu tarpeisiisi. Laadukas kirkasvalolamppu toimii vähintään 2 500 luksin valomäärällä. Innoluxin kirkasvaloissamme valoteho on jopa 10 000 luksia.

Innolux-kirkasvalot>>

Näin kirkasvalolamppu torjuu kaamosoireita

Kaamosoireet alkavat, koska yöaikainen melatoniinin tuotanto aivoissasi ei katkea aamuauringon vaikutuksesta enää syksyisin yhtä tehokkaasti kuin kesällä. Melatoniini on kehosi luonnollinen unihormoni, joka saa aikaan väsymystä ja auttaa nukkumaan öisin.

Kun katkaiset melatoniinin tuotannon aamulla kirkasvalolampun avulla, huomaat piristyväsi. Kirkasvalohoito lisää tutkitusta päiväaikaista vireystilaa ja energiatasoja. Kirkasvalon käyttö aamuisin ei häiritse nukahtamistasi tai untasi iltaisin ja öisin – päinvastoin, se tukee vuorokauden aikaista uni-valverytmiä, mikä voi auttaa sinua nukahtamaan iltaisin entistä paremmin.

Säännöllistä käyttö kannattaa jatkaa syyskuusta aina maaliskuulle.

Lue lisää: Kirkasvalohoito

Kirkasvalolampun käyttö – virkeämmäksi jo 15 minuutissa

Saat 10 000 luksin kirkasvalolampusta hyötyjä jo 15 minuutin päivittäisellä käytöllä. Täydet hyödyt saat nostamalla hoitoajan puoleen tuntiin ja noudattamalla aina suositeltavaa hoitoetäisyyttä.

Kirkasvalolamppu vaikuttaa silmiesi kautta. Riittää, että oleskelet valaisimen äärellä mallista riippuen 40–145 cm:n etäisyydellä. Samalla voit tehdä muita aamuaskareitasi, kuten syödä, lukea, työskennellä tai katsoa tv:tä.  

Innolux-kirkasvalolaitteemme ovat sertifioituja lääkinnällisiä laitteita. Näin ollen niiden käyttö on turvallista ja tehokasta ilman havaittuja haittavaikutuksia. Tuotteiden design on huippumuotoilijoiden käsialaa, jolloin kirkasvalolamppu on samalla ihana osa sisustusta.

Kirkasvalolamppu: lukuisia muita hyötyjä

Kirkasvalolamppu voi auttaa kaamosoireiden ja unihäiriöiden hoidon lisäksi masennukseen. Esimerkiksi raskauden aikana tai murrosiässä koetut masennusoireet ovat tutkimustulosten mukaan helpottaneet kirkasvalohoidon aikana.

Kun kaamosoireet helpottavat kirkasvalolampun säännöllisellä käytöllä, moni kokee saavansa energiaa myös harrastuksiin ja terveellisten elintapojen noudattamiseen. Usein mieliteot runsasenergisiä herkkuja kohtaan lievenevät.

Kirkasvalolamppumme toimivat säätöominaisuuksiensa ansiosta myös erittäin hyvinä yleisvalaisimina. Hyvä valo tarjoaa muun muassa silmien terveyttä tukevan lukuvalaistuksen, jolloin et joudu siristelemään. Voit myös säätää valon himmeämmäksi, kun tahdot rentouttavaa tunnelmavalaistusta.

Kirkasvalolamppu sopii myös vuorotyöläisille sekä esimerkiksi paljon matkustavalle – voit säädellä omaa unirytmiäsi kirkasvalon avulla sekä helpottaa esimerkiksi jet lagin oireita.

Tutustu: Innolux-kirkasvalot

Älä tee näitä virheitä kirkasvalolampun käytössä

Itseään ei kannata altistaa kirkasvalolle iltapäiväisin tai iltaisin, jotta saat illalla hyvin unen päästä kiinni. Myöhään kirkasvalossa oleskeleminen toimii osalle samoin kuin joisi kupillisen vahvaa kahvia juuri ennen sänkyyn menoa – minkä jälkeen nukahtaminen voi olla hankalaa. Siksi kirkasvalon käyttö kannattaa lopettaa puoleenpäivään mennessä. 

Jo yksi kerta kirkasvalohoitoa voi piristää, mutta hoitovälejä ei kannata päästää liian pitkiksi. Et saa parasta hyötyä, jos käytät kirkasvaloa vain kerran viikossa tai pari minuuttia kerrallaan. Sijoita kirkasvalo paikkaan, jossa sen hyvää tekevälle valolle on helppo altistua aina aamuisin – tee itsellesi hampaiden harjaamiseen tai aamupalaan verrattavissa oleva rutiini, joka on vaivaton toistaa vaikka päivittäin. Käyttämällä kirkasvaloa vähintään 15–30 minuuttia kerrallaan 5–7 päivänä viikossa, saat hyötyjä, jotka eivät jää sinulta huomaamatta.

Älä myöskään sekoita herätyskellona toimivaa sarastusvaloa ja tutkittuja hyötyjä tarjoavaa kirkasvalolamppua toisiinsa. Sarastusvaloissa valoteho ei yleensä riitä piristäviin vaikutuksiin, vaikka ne saattavatkin tarjota perinteistä kellon pirinää mukavamman herätyksen.

Lue lisää: kirkasvalo, punavalo vai sarastusvalo?

Aloita kirkasvalon käyttö – tilaa kirkasvalolamppu verkkokaupastamme

Innoluxin kirkasvalolamppumme eivät ole vain kaamosoireiden hoitoon. Ne on suunniteltu myös tyylikkäiksi sisustuselementeiksi ja monikäyttöisiksi yleisvalaisimiksi.

Kaikissa kirkasvalolaitteissamme on poikkeuksellisen hyvä, peräti 10 000 luksin, valoteho. Kirkasvalon tutkitut lääkinnälliset vaikutukset vaativat minimissään 2 500 luksin tehon, joten noudattamalla hoito-ohjeita, saat laitteillamme varmasti parhaat hyödyt.

Kirkasvalolamppumme ovat turvallisia kotioloissa käytettäviksi. Tätä tukevat myös kirkasvalolaitteillemme myönnetyt sertifikaatit turvallisuuden ja tehokkuuden osalta sekä Tekniikan Maailman testivoitot.

Tutustu esimerkkeihin mallistoistamme:

Kirkasvalolamppu kattoon

Innolux Candeo on markkinoiden ensimmäinen ripustettava kirkasvalolaite, joka sopii ihanteellisesti esimerkiksi keittiöön. Valaisin on voittanut Fennia Prize 14 -kunniamaininnan sekä Sisustuslehti Divaanin vuoden paras valaisin -palkinnon.

Kirkasvalolamppu pöydälle

Supernova on markkinoiden tehokkain kirkasvalolaite ja palkittu testivoittaja. Sen avulla valaiset tehokkaasti kokonaisen huoneen.

Helposti mukaan

Valovoima Mini on siro mutta tehokas kirkasvalo, jonka voit ottaa helposti mukaan, minne menetkin. Valaisin on helppo asettaa pöydälle tai ripustaa nahkahihnastaan.

 

Katso kaikki kirkasvalot>>

Yhteenveto: kirkasvalolamppu

  • paras aika aloittaa kirkasvalon käyttö on syys-lokakuussa
  • tehokkaimmat hyödyt saat 30 minuutin (10 000 luksia) päivittäisellä käytöllä aamu 6:den ja 10:n välillä
  • noudata suositeltua hoitoetäisyyttä, jonka löydät jokaisen valaisimen tuotetiedoista
  • kirkasvalon käyttöä on suositeltavaa jatkaa kaamosajan loppuun aina maaliskuulle saakka
  • voit käyttää Innoluxin kirkasvalojamme myös hyvään yleis- ja tunnelmavalaistukseen sekä tyylikkäinä sisustuselementteinä – olemme suunnitelleet ne ympärivuotiseen käyttöön