MIKÄ PUNAVALO?
Punavalo on yksi auringonvalon aallonpituuksista (660 nm) ja lähi-infrapuna on silmille näkymätöntä valoa (850 nm). Punavalolaite säteilee punaista valoa ja lähi-infrapunavaloa lähietäisyydeltä ja tunkeutuu kehoon solutasolle saaden aikaan lukuisia positiivisia terveysvaikutuksia.
Vaikutukset perustuvat siihen, että useimmat valon aallonpituudet, kuten ultravioletti ja sininen eivät pääse ihon pintakerroksia pidemmälle, vaan imeytyvät kokonaan niihin. Punainen valo ja lähi-infrapuna sen sijaan läpäisevät ihon kerroksia myös pintaa syvemmälle ja pääsevät näin solujen mitokondrioihin, jotka vastaavat soluhengityksestä. Solujen energiantuotanto (ATP) aktivoituu, kun solut saavat enemmän ravintoa ja kehon toiminta tehostuu. Punavaloterapia on täysin haitaton terapiamuoto, eikä säteile vaarallisia UV-säteitä tai ylimääräistä lämpöä.
Mietitkö, mitkä trendivalaisinten erot ovat ja mikä olisi paras valinta itsellesi? Monelle kirkasvalot, punavalot ja sarastusvalot kuulostavat jossain määrin tutuilta ja kenties yhtä houkuttelevilta. Kuitenkin kun ostat valaisimen, jolla luvataan saavutettavan terveyshyötyjä, ansaitset tietää tarkalleen mitä olet hankkimassa.
Tutustu kirkasvalon, punavalon ja sarastusvalojen ominaisuuksiin:
HYÖDYT JA VAIKUTUKSET
Punavalo- sekä lähi-infrapunahoidosta on tehty tuhansia tutkimuksia ja vaikutusta on testattu sekä eläimillä että ihmisillä. Tieteellisistä artikkeleista löytyy valtavasti esimerkkejä siitä, miten punainen valo tai lähi-infrapuna on suojannut solujen toimintaa ja tehostanut niiden energia-aineenvaihduntaa ilman haittavaikutuksia.
- Ihon kunnon koheneminen
- Arpien nopeampi paraneminen
- Kollageenituotannon lisääntyminen
- Hiustenkasvu
- Kiputilojen hoito (nivelkivut, selkäkivut, tulehduskivut yms.)
- Lihasten suorituskyvyn edistäminen liikuntasuorituksen yhteydessä
- Lihasten nopeampi palautuminen liikunnan jälkeen
Enhance recovery and performance with near-infrared light: three benefits for sportspeople
MITEN KÄYTÄN PUNAVALOLAITETTA?
- Käyttöaika: 2-15 min
- Etäisyys: n. 15-30 cm
- Käyttö n. 5-7 kertaa viikossa
- Käytetään paljaalle iholle
Laite kohdistetaan haluttuun vaikutuskohtaan. Sitä voidaan käyttää silmäsuojien kanssa tai ilman. Punavalon yliannostuksella ei ole todettuja haittavaikutuksia, mikäli suositeltu tuotteen käyttöaika ylittyy, valohoidosta saatu hyöty kuitenkin nollaantuu. Laite ei tuota vaarallisia UV-säteitä tai ylimääräistä lämpöä.